Uuden puhelimen hankintaa harkitaan nykyään pidempään

Uuden puhelimen hankinta

Viime vuosina suomalaisten kotitalouksien taloudellista tilannetta ovat rasittaneet erilaiset tekijät, kuten inflaation ja korkojen nousun aiheuttamat paineet. Näiden haasteiden seurauksena kotitalouksien käytettävissä oleva raha on voinut vähentyä, mikä vaikuttaa suoraan arjen päätöksiin ja kulutuskäyttäytymiseen.

Hankintojen kilpailuttaminen ja vertailu

Kun rahaa on käytettävissä entistä vähemmän, kotitaloudet ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mihin heidän rahansa menevät. Tämä pätee erityisesti suurempiin hankintoihin, kuten uuden puhelimen ostoon, johon nyt kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota ja pohdintaa.

Jos kotitalous tarvitsee ulkopuolista rahoitusta esimerkiksi uuden puhelimen hankintaan, on tärkeää vertailla eri lainavaihtoehtoja huolellisesti. Lainankilpailutuspalvelut, kuten FiksuLaina.fi, tarjoavat tässä arvokasta apua, sillä ne mahdollistavat useiden eri pankkien ja rahoituslaitosten lainatarjousten vertailun. Tämä auttaa pitämään lainan korkokulut kohtuullisella tasolla ja varmistamaan, että laina sopii omaan taloudelliseen tilanteeseen.

Kilpailuttamalla lainan kotitaloudet voivat löytää parempia ehtoja ja edullisempia lainoja. Vertailu auttaa selvittämään eri lainanantajien tarjoamat korot, takaisinmaksuehdot ja muut lainaehdot, mikä antaa paremmat lähtökohdat lainapäätöksen tekemiseen.

Säästäminen on keino selvitä taloudellisista muutoksista

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, jossa kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat vähentyneet, säästäminen on tullut entistä tärkeämmäksi keinoksi pitää talous tasapainossa.

Lue lisää >>

Voiko puhelimen ostaa osamaksulla?

Puhelin osamaksulla

Monet kodin elektroniikkaliikkeet tarjoavat mahdollisuuden ostaa puhelin osamaksulla suoraan kaupasta. Tämä tarkoittaa sitä, että voit maksaa puhelimen hankintahinnan useissa erissä, yleensä kuukausittain. Osamaksusopimuksen ehdot vaihtelevat kaupoittain, ja osa tarjoaa jopa korotonta maksuaikaa tietyn ajanjakson ajan.

Vakuudetonta lainaa puhelimen ostamiseen voi hakea myös erilliseltä lainanmyöntäjältä, kuten pankeilta tai muilta rahoituslaitoksilta. Tällöin voit saada lainan, jonka avulla voit maksaa puhelimen hankintahinnan kerralla, ja sen maksaminen tapahtuu sitten lainaehtojen mukaisesti sovitussa aikataulussa. Lainan ehdot, kuten korko ja takaisinmaksuaika, vaihtelevat lainanmyöntäjän ja hakijan taloudellisen tilanteen mukaan.

Monet matkapuhelinoperaattorit tarjoavat mahdollisuuden hankkia uuden puhelimen operaattorin erämaksulla. Tämä tarkoittaa sitä, että voit maksaa puhelimen hankintahinnan osissa puhelinliittymäsi kuukausimaksun yhteydessä. Operaattorin erämaksulla voit yleensä valita haluamasi puhelinmallin ja maksaa sen kuukausittain lisättynä liittymän kuukausimaksuun.

Miksi puhelin ostetaan osamaksulla tai lainalla?

Puhelinten hinnat ovat usein melko korkeita, etenkin kun kyseessä ovat uudet huippumallit, jotka tarjoavat laajan valikoiman ominaisuuksia ja teknologisia innovaatioita. Puhelimen hinta voi usein olla noin 1000 eurosta jopa 2000 euroon saakka.

Lue lisää >>

Älypuhelinten ja älykellojen yhteispeli – Miksi korjaus on tärkeää

Älypuhelimet ja älykellot ovat nykypäivänä lähes erottamaton pari, ja molempien laitteiden kysyntä on kasvanut huomattavasti viime vuosien aikana. 

Älypuhelinten ja älykellojen symbioosi

Älypuhelimet ja älykellot toimivat saumattomasti yhdessä, ja ne on suunniteltu tarjoamaan käyttäjälleen erilaisia toimintoja, kuten puheluiden vastaanottamista, viestien lukemista, askelmäärien seuraamista ja jopa unenlaadun tarkkailua. Yhdistämällä laitteet keskenään saat parhaan hyödyn molemmista laitteista.

Korjaamisen tärkeys

Koska älypuhelimet ja älykellot ovat monimutkaisia laitteita, ne voivat ajoittain kohdata teknisiä ongelmia tai vahingoittua. Korjaamisen tärkeys korostuu, sillä se pidentää laitteiden käyttöikää, säästää rahaa uusien laitteiden hankinnalta ja vähentää elektroniikkajätteen määrää. Ammattitaitoinen huolto voi korjata yleiset ongelmat, kuten rikkoutuneet näytöt, vialliset akut tai yhteysongelmat.

Petenkello.fi – Laadukkaiden rannekellojen verkkokauppa

Kun harkitset älykellon hankintaa, on tärkeää valita luotettava ja laadukas kellokauppa, joka tarjoaa hyvän valikoiman eri merkkien älykelloja. Petenkello.fi on erinomainen esimerkki verkkokaupasta, joka tarjoaa laajan valikoiman huippumerkkien älykelloja sekä erinomaista asiakaspalvelua.

Älykello tekee arjesta sujuvaa – siksi se kannattaa huoltaa

Älypuhelinten ja älykellojen yhteistyö on tehnyt monen käyttäjän arjesta helpompaa ja sujuvampaa.

Lue lisää >>

Puhelin ja liittymä, eli kytkykauppa

Puhelinliittymien ja puhelimien yhteiskauppa, eli niin sanottu kytkykauppa oli todella suosittua 2006 vuodesta alkaen, kun se oli taas sallittua. Kytkykauppaa on rajoitettu ja säädelty eri lailla moneen eri otteeseen. Nyt vuonna 2023 kytkykauppa ei ole enää kovinkaan suosittua, sillä kuluttajat mieluiten valitsevat mieleisensä operaattorin liittymätarjouksen ja puhelimen erikseen. Vielä vuoteen 2018 asti laissa määrättiin, että jos operaattori tarjoaa kytkykaupassa laitetta ja puhelinliittymää, tulee vastaava liittymätarjous olla myös erikseen saatavissa. Tämä pykälä jäi kuitenkin pois vuoden 2018 maaliskuussa. Tämän lain muuttuminen ei kuitenkaan aiheuttanut suurta ostoryntäystä, vaan suosituimpana tapana hankki uusi puhelin oli kolmen vuoden osamaksumalli ilman kuluja.

10 faktaa kytkykaupasta:

  1. Kytkykaupassa puhelimen hinta oli edullisempi silloin, kun siihen otettiin määräaikainen puhelinliittymä.
  2. Kytkykauppa oli kiellettyä vuoteen 2006 asti.
  3. Kytkykaupan sallimisella haluttiin edistää uusien puhelinten myyntiä ja päivittää suomalaisten laitekantaa uudemmaksi.
  4. Monet operaattorit mainostivat puhelin+liittymä paketteja puhelimen edullisella hinnalla. Monesti itse puhelimen hinnaksi jäi vain yksi euro.
  5. Kytkykaupan vapauduttua Suomalaiset ostivat innokkaasti uusia 3g-puhelimia.
Lue lisää >>

Kannattaako vanhan puhelimen korjaus?

Kun matkapuhelimet yleistyivät, olivat ne täysin eri luokkaa kuin tämän päivän puhelimet. On uskomatonta kuinka paljon matkapuhelimet ovat muuttuneet vain 10 vuoden aikana. Teknologian kehitys kuluneen 10 vuoden aikana on mahdollistanut paljon asioita, joita ei aikaisemmin osannut edes ajatella. Esimerkiksi puhelimen maksaminen osamaksulla (klarna) on tänään arkipäivää, kun se vielä aikaisemmin onnistui vain omalla luottokortilla. Nykyään voi hakea vaikka lainaa ulkomailta, eikä se vie yhtään sen kauempaa, kuin jos sen hakisi suomesta. Muutoksissa on ollut paljon hyvää, mutta kyllä siellä tiettyjä huonojakin puolia on. Kun 10 vuotta sitten tiputti puhelimen taskusta asfaltille, ei siihen tullut kuin korkeintaan pieni naarmu tai painauma. Jos nyt teet saman, saat erittäin suurella todennäköisyydellä vaihdattaa puhelimeesi uuden näytön.

Ensimmäiset matkapuhelimet olivat kestäviä, eikä niitä juurikaan tarvinnut korjailla. Jos puhelimen kuoret rikkoutuivat, löytyi siihen kaupasta valtava valikoima uusia kuoria, joiden vaihtaminen ei vienyt kuin puoli minuuttia, jos sitäkään. Monilla nuorilla oli myös tapana omistaa useampia puhelimen kuoria, joita sitten voitiin vaihdella omaan asukokonaisuuteen sopivaksi.

Lue lisää >>

Puhelimen huolto ja puhdistus

Puhelinta kosketellaan likaisilla käsillä ja lasketaan erilaisille epäpuhtaille pinnoille. Moni muistaa pestä kädet säännöllisesti, mutta kuinka usein muistat puhdistaa matkapuhelimesi?

Puhelin kannattaa puhdistaa ja huoltaa säännöllisin väliajoin epäpuhtauksista. Samalla tulee tarkistettua ettei likaa ole päässyt kerääntymään latausreikään tai suojakuorien väliin. Puhdistamisen yhteydessä on myös hyvä tarkistaa mahdollisesti aikaisemmin asennetun panssarilasin kunto ja tarvittaessa vaihtaa se uuteen. Puhelimen huolto ja puhdistu lisää älylaitteen ikää ja pitää puhelimen jälleenmyyntiarvon parempana. 

Puhelimen puhdistamiseen kannattaa käyttää siihen tarkoitettuja puhdistusliinoja tai- suihketta. Puhdistamisen jälkeen puhelimen näytön voi kuivata mikrokuituliinalla. Muista käyttää puhelimen puhdistamiseen vain siihen tarkoitettuja aineita, koska alkoholia sisältävät puhdistusaineet saattavat vahingoittaa puhelimen näyttöä. Älä myöskään kastele tai suihkuta puhelinta liian märäksi ettei kosteutta pääse matkapuhelimen sisälle. Puhelimen näytön lisäksi muista puhdistaa puhelimesta sivut ja takaosa. Lataus- ja kuulokeliitännät tulisi myös tarkistaa ja jos huomaat likaa niiden sisällä, voit varovasti esimeriksi hammastikulla puhdistaa reiät. Jos et kaupasta löydä kosketusnäytön puhdistamiseen soveltuvaa ainetta, voit tehdä puhelimen näytölle soveltuvan liuoksen kotikonstein.

Lue lisää >>

Rikkoutuneen puhelimen näytön korjaus

Matkapuhelimen näytön rikkoutuminen on hyvin yleistä. Puhelin kulkee mukana matkoilla ja työpaikoilla. Puhelinta selaillaan autossa, bussissa, kuntosalilla ja monessa muussa paikassa, ja jossain vaiheessa puhelin vain lipsahtaa kädestä. Toisinaan tilanteesta selviää säikähdyksellä, mutta jos vastassa on asfaltti tai laatoitus, on melko varmaa, että puhelimen näyttöön tulee katselua haittaava särö. Kun puhelinta kolhii tarpeeksi monta kertaa, ajan myötä näyttö saattaa olla täynnä ikäviä naarmuja, jotka häiritsevät puhelimelta kuvien, tekstin ta videoiden katselua. 

Rikkoutuneet puhelimen näytön huolto- ja korjauskulut voivat siihen tarkoitetussa liikkeessä maksaa useita satoja euroa ellei matka- tai kotivakuutus korvaa vahingosta aiheutuneita kuluja. Vakuutus ei myöskään välttämättä korvaa näytön naarmuuntumista ellei puhelin ole todistetusti esimerkiksi pudonnut ulkomaanmatkalla kivetykseen. Vakuutuksen omavastuuosuus voi myös olla sen verran korkea ettei puhelimen näyttöä kannata korjauttaa vakuutuksen kautta.

Puhelimen näytön voi korjata myös itse verkkokaupasta saatujen varaosien avulla. Puhelinklinikka suosittelee, että tilaat Tokoitech verkkokaupasta matkapuhelinmalliisi tarvittavat varaosat, joilla voit korjata näytön edullisesti itse kotona.

Asennukseen ei tarvita mitään sellaisia työkaluja, joita sinulla ei jo entuudestaan olisi eikä sinulla tarvitse olla aikaisempaa kokemusta matkapuhelimen näytön korjaamisesta.

Lue lisää >>