Rikkoutuneen puhelimen näytön korjaus

Matkapuhelimen näytön rikkoutuminen on hyvin yleistä. Puhelin kulkee mukana matkoilla ja työpaikoilla. Puhelinta selaillaan autossa, bussissa, kuntosalilla ja monessa muussa paikassa, ja jossain vaiheessa puhelin vain lipsahtaa kädestä. Toisinaan tilanteesta selviää säikähdyksellä, mutta jos vastassa on asfaltti tai laatoitus, on melko varmaa, että puhelimen näyttöön tulee katselua haittaava särö. Kun puhelinta kolhii tarpeeksi monta kertaa, ajan myötä näyttö saattaa olla täynnä ikäviä naarmuja, jotka häiritsevät puhelimelta kuvien, tekstin ta videoiden katselua. 

Rikkoutuneet puhelimen näytön huolto- ja korjauskulut voivat siihen tarkoitetussa liikkeessä maksaa useita satoja euroa ellei matka- tai kotivakuutus korvaa vahingosta aiheutuneita kuluja. Vakuutus ei myöskään välttämättä korvaa näytön naarmuuntumista ellei puhelin ole todistetusti esimerkiksi pudonnut ulkomaanmatkalla kivetykseen. Vakuutuksen omavastuuosuus voi myös olla sen verran korkea ettei puhelimen näyttöä kannata korjauttaa vakuutuksen kautta.

Puhelimen näytön voi korjata myös itse verkkokaupasta saatujen varaosien avulla. Puhelinklinikka suosittelee, että tilaat Tokoitech verkkokaupasta matkapuhelinmalliisi tarvittavat varaosat, joilla voit korjata näytön edullisesti itse kotona.

Asennukseen ei tarvita mitään sellaisia työkaluja, joita sinulla ei jo entuudestaan olisi eikä sinulla tarvitse olla aikaisempaa kokemusta matkapuhelimen näytön korjaamisesta. Ainoa mitä tarvitset omatoimiseen puhelimen näytön korjaamiseen ovat; aikaa, hermoja ja sorminäppäryyttä. Puhelinmallista riippuen korjaukseen kannattaa varata noin 1 – 2 tuntia aikaa, koska uuden näytön asennus kannattaa suorittaa kerralla loppuun, kun kaikki pienet ruuvit ja osat ovat valmiiksi levitettynä pöydälle. Varaa asennukseen myös hyvä työvalo ja tarpeeksi suuri pöytä, johon saat aseteltua järjestykseen tarvittavat asennustarvikkeet. 

Asiakaskokemusten perusteella rikkoutuneet puhelimen näytön korjaus tee-se- itse varaosapaketilla on ollut näppärää, vaikka ajallisesti siihen on uhrautunut aikaa jopa useampi tunti. Kokemusten mukaan asiakkaat ovat kertoneet, että ruuvit ja osat kannattaa pitää tarkasti pöydällä ettei yksikään osa mene kesken asennuksen hukkaan. Sen jälkeen asennustyö on helposti mennyt hukkaan. Kannattaa myös seurata asennusohjeita tarkoin, jotta toivottuun lopputulokseen pääsee. Rikkoutuneet puhelimen omatoiminen korjaaminen on rahallisesti tuonut jopa satojen eurojen säästön.